Siirry pääsisältöön

Mitä kevät ja kesä tuo tullessaan? - Entäpä mitä puuhastella kotona?

Heippa!

Kevät on vihdoin kunnolla täällä! Olen bongannut muutaman sinivuokon, kaks perhosta, aurinko paistaa joka päivä, lämpötila ollut lähellä 15 astetta, etupihalla kukoistaa mun narsissit, ja tietty pääsiäinen on nurkan takana.




Nyt kun aikaa vietetään kotona, niin pitää keksiä kotona kivaa puuhastelua tai sit niitä pakollisia ja ei niin kivoja hommia, mitkä aina siirtää kun ajattelee että teen sen joskus myöhemmin. Esimerkiksi vaatekaapin siivous, keittökaappien siivous ja maustehyllyn järjestäminen tai lipaston laatikoiden siivous ja läpikäynti. Ja näillä keleillä tietty on kiva puuhastella ulkona pihahommien parissa tai vaikka siivota ulkovarastoa. Meillä olis edessä myös ikkunoiden pesu (josta en tykkää yhtään), mutta se saa jäädä vähän keväämmälle.

Mä kävin äippälomalla läpi (kun Joanna oli vielä masussa) keittiön kaapit ja viime syksynä siivosin vaatekaappini sekä vaatekomeron. Kävin läpi myös kylppärin kaapit ja vessakaapin. Pari lipastoa olis täynnä tavaraa sikin sokin mitkä pitäis käydä läpi. Miehen vaatekaappi on aivan sekaisin... Vaikka viikkaan sinne puhtaat vaatteet siististi, niin kohta ne on taas yhtä sekaisin kun aikaisemmin :D kuulostaako tutulta?

Kevään tai tulevan kesän aikana olisi omalla pihalla tarkoitus laittaa vähän lisää aitaa, miehellä on ulkovaraston siivous edessä ja mä huolehdin sit mm. kukista ja haravoinnista, vaikka haravointia ei juurikaan ole vaan ennemminkin sellasta siistimistä.

On ollut myös puhetta remppaamisesta. Pitäisi vaihtaa lattia keittiöön ja olkkariin sekä tuohon aulaan ja kolmanteen huoneeseen. Meidän makkarissa sekä toisessa makuuhuoneessa on uus lattia. Mutta saa nähä jääkö tämä tänä vuonna tekemättä tän koronatilanteen takia.

Ihana miettiä tulevaa kesää, kun saa olla omalla pihalla Joannan kanssa. Laittaa viltti nurmikolle ja puuhastella siellä pikkuisen kanssa!



Leipominen on myös kivaa puuhaa kun vietetään aikaa kotona. Ainoa ongelma vaan on se, että ei oo tarpeeksi syöjiä jos leipoo makeaa. Kaksin ei pysty hirveesti syömään ja vieraita ei voi pyytää :D lisäks meillä on pakkasessa leivonnaisia jotka pitäis ensin syödä pois! :D
Mutta ehkä on pakko pääsiäisenä jotain hyvää leipoa? ;)




Mitä sitten kevät ja kesä tuo meille tullessaan?
Tulevasta kesästä tulee erilainen kun koskaan ennen. Iskä on poissa, eka kesä ilman iskää. Meillä on lapsi, eka kesä oman lapsen kanssa. Ikävää ja kaipuuta, mutta paljon iloa ja uutta.
Saa nähdä kun oma tyttö kasvaa, käydä mökillä saunomassa ja viettää siellä aikaa. Onneks siellä voi käydä ja koirat saa juoksennella ja pääsevät siellä uimaan.
Porissa Äidin luona pitää siivoilla pari ulkovarastoa ja autotalli. Autellaan Äitiä.
Jos koronakriisi jatkuu vielä pitkälle kesään, tullaan todennäköisesti tekemään paljonkin kotona näitä tavallisia juttuja ja käydään mökillä. Toivon niin, että tilanne ei tästä pahenisi, jotta oikeasti päästään auttamaan Äitiä ja pitämään seuraa, ja että pääsee Joannan kanssa käymään eri paikoissa.



Eniten odotan, että pääsee tapaamaan ystäviä täällä Pirkanmaalla ja muissa kaupungeissa, ja että Joanna just näkee muitakin ihmisiä kun meitä, ja saa käydä kaupoilla ja ulkona syömässä pelkäämättä tartuntaa. Kun tulee kesä, niin pääsis jonnekin rannalle porukalla. Mutta ainakin piknikille pääsee sellaiselle alueelle, missä ei ihmisiä paljon ole, tai vaikka ihan kotipihalle.
Mitä sä odotat eniten, kun tää tilanne loppuu?

Likkojen lenkki siirrettiin elokuulle. Sinne oli tarkoitus mennä, joten toivottavasti sinne pääsee sillon viettämään kivaa päivää ihmisten ilmoille.

Ehkä sitä ei viitsi eikä kannata edes suunnitella vielä kauheasti, aika näyttää mitä voi tehdä ja millon.

Miten aijot viettää pääsiäistä? :)

Onneksi voi ulkoilla ja bongailla lenkin varrella kivoja juttuja, esim nalleja ikkunassa ja metsäpolulla törmätä kivaan majaan!



Ihanaa pääsiäistä kaikille, ollaan kotona ja ulkoillaan! <3

Kiitos kun luit!
<3Miia

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ystävän kanssa raskaana samaan aikaan 💖

Moikka!

Olen kertonut, että olin raskaana samaan aikaan ystäväni kanssa. Aika kertoa tarkemmin tästä jakamastamme matkasta 💕

Olemme ystäväni kanssa tunteneet jo 11 vuotta. Tutustuimme koulussa. Tapasimme miehemme jopa samana vuonna 2011 :D ollaan yhdessä koettu ja tehty kaikenlaista. Opiskeltu, juhlittu, reissattu ja vietetty vapaa-aikaa yhdessä. Muutettiin aikanaan molemmat toisille paikkakunnille, joten enään ei niin usein nähdä. Mutta yhteydenpito ja ystävyys säilyy.

Huhtikuussa 2019 ystäväni epäili, että olisiko raskaana. Mulla oli mielessä sama asia, mutta epäilin silti. Hän teki sitten aamulla raskaustestin, joka näytti plussaa. Mä olin tohon aikaan töissä ja kotiin päästyäni ajattelin odottaa testin tekemistä aamuun. Eihän me nyt voitu samaan aikaan olla raskaana :D mulla oli ollut kuukautismaista kipua mutta ei mitään vuotoa. Jotenkin sen kumminkin tiesi, että on raskaana, mutta epäilin silti enkä voinut uskoa sitä. Hän silti ylipuhui mut tekemään testin vielä iltapäivällä, j…

Hän on täällä 💕 Synnytyskertomus

Hei!!

Pitkästä aikaa! Tässä nimittäin kävi sellainen juttu, kun viimeviikon keskiviikkona (27.11) menin ultraan, niin jäin siitä samantien osastolle. Synnytys ei mennyt toiveeni mukaan, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Vauva syntyi ihanana päivänä; 1.12.19  klo 3.01<3 Kohta viikon ikäinen <3

Mulla tosiaan oli verenpaineet niin korkeat, että lääkäri halusi mun jäävän osastolle ja synnytys tultaisiin käynnistämään. Alkuun olin paniikissa koska tämä tuli niin nopeasti. En ollut ollenkaan valmistunut jäämään sinne. Miehelle laitoin viestiä, että tänne jäätiin ja että kohta meidän vauva on täällä. Ekana aloitettiin verenpaine lääkitys ja seuraavana päivänä olisi tarkoitus aloittaa käynnistäminen pillereillä. Osaston hoitajat olivat mukavia ja oli hyvää ruokaa. Siltikin mua harmitti olla siellä yksin, koska tuli niin yllärinä ja turhautti kun heti ei tapahtunut mitään. Mies tuli joka päivä mua katsomaan ja toi mukana luettavaa ja herkkuja <3

Käynnistys aloitettiin torstaina mutta va…

Arjen rytmitys vauvan kanssa, tyttö jo 2 viikkoa 💕

Moi!

Päivät menee hurjaa vauhtia vauvan kanssa kotona. On opettelua ja uuden arjen rytmittämistä. Hän täytti eilen 2 viikkoa, joten nyt pääsee yhdessä käymään jossain ja vaikka koirien kera vaunulenkille.

Aika vähillä unilla ollaan välillä menty, mutta tää tulee varmaan jotenkin luonnostaan äideiltä, että jaksaa silti vaikka unen määrä on vähentynyt. Mä totuin yö heräämiseen jo raskausaikana kun sai rampata vessassa. Vauva syö kolmen tai kolmen ja puolen tunnin välein. Ollaan nyt tehty useampi päivä niin, että mies hoitaa ilta ysin ja puolen yön syötöt, joten mä pääsen aikaisemmin nukkumaan ja herään sitten yöllä syöttämään noin klo 3.00-4.00 aikoihin. Vauvalla on ollut ehkä vähän sellasta ilta levottomuutta mistä luin netistä, ja se iskee usein siinä ilta ysin jälkeen ja saattaa kestää puoli yhteen asti. Mun mies on hienosti pärjännyt tuon ajan vauvan kanssa, mutta joinakin öinä otan vauvan vielä rinnalle rauhoittumaan ennen hänen nukahtamista.

Olen imettänyt vauvaa ja maitoa tulee t…